maanantai 18. joulukuuta 2017

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
Johnny Kniga 2017
227 s.









Tunnustan, vähän arvelutti alkaa lukea tätä A. W. Yrjänän uutuuskirjaa. Johtuu tietysti herran taustasta. CMX on yksi bändeistä, joita olen kuunnellut ja fanittanut sieltä hamasta muinaisuudesta eli 1990-luvulta saakka. Fanituksen määrä on sitä luokkaa, että olisin varmasti haltioissani vaikka lukisin Yrjänän kauppalistaa. Tosin, jos hänen pitäisi ostaa maitoa ja vessapaperia niin ne olisi ehkä kirjoitettu kauppalappuun vähän monisanaisemmin. Eli vahva ennakko-oletus oli, että Joonaanmäen valaat on suunnilleen tajunnanräjäyttävää. Ja niin se onkin. 

Siellä on hiekkaisen lahdelman hujakoilla talo ja piha
ja pihassa tusina tuulen tanssittamaa omenapuuta
ja kymmenkunta kirsikka- ja luumupuupensaikkoa.
Voisi kuvitella, että omenapuut kukkivat parillisina viikkoina, kun
taas kirsikkapuut uudenkuun aikaan, luumut melkein ympäri vuotta,
ja säikähtää tuoksujen mellakkaa,
sillä näyttää kuin vuodenajat olisivat unohtaneet koko paikan.

Joonaanmäki on saari Porvoon edustalla. Se on vähän maailmasta syrjässä, verkkoyhteyksien ulottumattomissa, melkein unohdettuna. Siellä elelee pieni joukko ihmisiä, joiden neuvokkuus joutuu koetukselle rantaan ajautuneen valaan kanssa. Pian alkaakin uskomaton seikkailu, jossa ollaan maalla, merellä ja ilmassa, unessa ja hereillä, etsitään ja piilotellaan mystisiä laatikoita, ihmetellään aikaa ja sen kulkua... 

Pitkään ähellettyämme altamme kajahti metallinen
rahina ja kuului taas ilmavirran sihinää.
Luukku nousi raolleen ja tunsimme otsonin ja jonkin
kemikaalin yhteisleyhähdyksen.
Nostimme kannen ylös. Se solahti seinää vasten
kuin pistooli koteloonsa.

Kuilu oli ahdas ja seisoimme kantapäät
uuden pimeän aukon reunalla.
Ylhäältä kuului moniääninen kuiskittujen kysymysten tulva.
"Shhhh", sihisin yhteen ääneen Juhanan kanssa,
sillä meistä molemmista tuntui, että nyt ei sopinut täyttää
ilmaa kaiken maailman höpinöillä.

Jännitin tekstin muotoa; kuinka hankalaa on lukea vasemmalle tasattua tekstiä, kun silmä on tottunut sellaiseen joka on tasattu molemmista reunoista? Ei ollenkaan hankalaa. Huomasin kylläkin lukevani hitaammin kuin yleensä. Heti alussa tuntui siltä, että olisin halunnut lukea ääneen. Historian painon huomasin siinä, että aika monet tekstipätkät herättivät mielikuvan Yrjänästä laulamassa niitä. 

Kirjassa on valtavan paljon eri elementtejä, mutta mitään ei silti ole liikaa. Tarinan vauhti kiihtyy kiihtymistään mutta tasapaino säilyy. Viittauksia löytyy vaikka mihin. Joku saattaa tuskastua tällaiseen mutta minä olin riemastunut, moneen otteeseen. 

Helmet-lukuhaasteessa ruksitaan kohta "kirjablogissa kehuttu kirja". Ainakin Linnea ja Suketus ovat tämän lukeneet ja tykästyneet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti