perjantai 2. lokakuuta 2015

Selkokirjahaaste: Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri

Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri
Selkomukautus Pertti Rajala
Oppimateriaalikeskus Opike 2009
122 s.








Tuijata-blogin Tuija ideoi selkokirjahaasteen, jossa mukana olevat blogit julkaisevat arvion selkokirjasta kaikki samana päivänä eli tänään 2.10. Halusin heti lähteä mukaan. Kirjaksi valikoitui Arto Paasilinnan Kylmät hermot, kuuma veri.

Kirjassa seurataan Antti Kokkoluodon elämää. Jo ennen hänen syntymäänsä paikallinen lapsenpäästäjä ennustaa Antista pitkäikäistä, itse asiassa Linnea Lindeman osaa nimetä Antin tarkan kuolinpäivän. Vuosikymmenien aikana Antti tekee raskasta työtä, on mukana pirtun salakuljetuksessa, sotii ja joutuu vankileirille. Isä-Tuomakselta peritty rohkeus ja päättäväisyys johdattavat häntä. Täpäriä tilanteita sattuu, mutta Antti on luottaa Linnean näkyyn siitä että hän elää kauan. Mutta onko Linnean näky sittenkään oikea?

Maaliskuussa alkoi Kokkolaan ja Ykspihlajaan tulla kaatuneitten ruumiita.
Valkoiset sankarit haudattiin juhlavasti kaupungin hautausmaalle. 
Heille pidettiin muistopuheita. 
Sotilaiden kivääreistä kajahtelivat laukaukset kuolleiden kunniaksi. 

Sitten tuli tieto, että myös punaiset Jaakkolan veljekset olivat kaatuneet Toijalan rintamalla.
Tuomas Kokkoluoto soitti Toijalan ruumishuoneelle.
Siellä säilytettiin niin punaisia kuin valkoisiakin sankareita.
Tuomas ilmoitti, että hän maksaa veljesten ruumisarkut ja kuljetuksen Ykspihjalan asemalle.
Tuomaksen sanaan luotettiin.

Oli myöhäinen ilta, kun ruumisarkkuja kuljettava juna saapui Ykspihlajan asemalle. 
Tieto synkästä ruumislastista oli levinnyt laajalle. 
Niinpä asemalla oli vastassa lähes 200 ihmistä. Arkut nostettiin Tuomaksen rekeen.
Pimeässä talvi-illassa surusaatto vaelsi hautausmaalle, sen syrjäisimmälle reunalle.
Sinne oli kaivettu hauta, johon arkut laskettiin.

Selkomukautuksen tekeminen ei varmasti ole helppoa. En ole lukenut alkuperäistä kirjaa, mutta tätä lukiessa koin useita riemun hetkiä. On hämmästyttävää, miten sujuvasti tarina taipuu selkokielelle. Vaikka selkokielisestä kirjasta on riisuttu etenkin adjektiivit, on henkilöiden mielentiloja helppo seurata. Lisäksi pidin siitä, että kirja toimii paitsi kaunokirjallisena teoksena myös pienenä ja tiiviinä historiallisena tietopakettina. Itsekin opin, tai sain muistutuksen, että "[V]asemmisto, ennen muuta kommunistit, järjestivät lakkoja. Heitä vastustamaan syntyi lapuanliike. Se oli oikeistolainen ja kiihkeä isänmaallinen liike[.]". 

Halusin osallistua haasteeseen, koska selkokirjallisuus kaipaa lisää huomiota ja ennen kaikkea monipuolisuutta. Aiemmin olen huomannut, että suurin osa selkokielisistä kirjoista on joko seikkailukirjoja lapsille ja nuorille tai dekkareita. 

Viime talvena jouduin hankalan paikan eteen, kun kirjastoon tuli kasiluokkalaisten pienryhmä etsimään genrekirjallisuutta. Kasien opetussuunnitelmassa oli tutustuminen fantasiaan, kauhuun, jännitykseen ja scifiin. Oli todella vaikea saada koottua kirjapaketti esiteltäväksi. Jännityskirjoja on todella paljon, paitsi selkomukautuksia myös helppolukuisia, esimerkiksi lastenosaston Zac Power - sarja on tehty isolla väljällä fontilla eikä sivuja ole kuin vajaat sata. Muut genret sen sijaan saivat minut manailemaan. Satu Leiskon Unohtunut maa on nuorille sopiva mutta samalla ainoa selkokielinen fantasiakirja. Scifiä ja kauhua ei ole. Tarjosin nuorille kauhuosastoon lastenosaston tarinakokoelmia, esim. Älä lue pimeässä: 210 karmivaa tarinaa. Ajattelin, että jos opettajalle sopii niin oppilaiden ei ehkä tarvi kahlata koko pienifonttista kirjaa läpi vaan he voivat lukea muutaman tarinan, joiden pituus on korkeintaan muutama sivu. 

Ehkä yksipuolisuus - tai genrejen vähyys - johtuu siitä että myös selkokirjallisuudessa täytynee ottaa huomioon myyntimahdollisuudet. Varmasti selkokielisiä dekkareita ostetaan enemmän kuin scifiä. Tai mistä sitä tietää, kun scifiä ei ole tarjolla... On karu totuus, että kasiluokkalaiset heikosti lukevat eivät ole selkokirjojen kohderyhmää. Liian usein selkokirjoja suunnataan joko aloitteleville lukijoille tai aikuisille. Teini-ikäiset kaipaavat sisältöä, heitä eivät kiinnosta lastenosaston helppolukuiset Banaani- ynnä muiden sarjojen kirjat. 

Onneksi viime vuosina on julkaistu useita myös nuorille sopivia selkokirjoja. Toivoisin kuitenkin, että myös genrekirjoja tehtäisiin, edes yksi tai kaksi. Silloin ei kirjastontädin tarvisi olla nolona kasiluokkalaisten edessä esittelemässä kirjoja sanoen, että "tää nyt on vähän tämmönen vanha/lapsellinen/tylsä mutta kun ei ole muutakaan". 

2 kommenttia:

  1. Mukavaa,haasteessa mukana!

    Kokeile kaseilla Panttivanki-kokoelman novelleja, pojilla selkoromaania Kyttäyskeikka ja tytöillä selkofantasiaa Unohtunut maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panttivanki piti heti tarkistaa verkkokirjastosta, onkin niin uusi etten tiennyt siitä vielä, siispä kiitos vinkistä! :)

      Poista