torstai 27. marraskuuta 2014

Kuunneltua: Pirkko Saisio: Lokikirja



Pirkko Saisio: Lokikirja
Siltala 2010
Lukija Elsa Saisio








Pirkko Saisio ja Pirjo Honkasalo, Saikki ja Honksu, hankkivat Diana-veneen lainkaan aavistamatta, mitä seikkailuja sen kanssa koettaisiin. Lokikirjaan on koottu kuvauksia kesäisistä päivistä, sadoista kilometreistä halki vesistöjen. Välillä kuljetaan kahdestaan, toisinaan kokoonnutaan isommalla seurueella. Joskus rantaudutaan tutkimaan kaupunkeja.

Lokikirja on hauskaa kuunneltavaa. Veneen kanssa sattuu ja tapahtuu, se kun ei ole uudenveroinen eikä ollenkaan priimakunnossa. Vaikeuksiin joudutaan useammankin kerran. Kuten Saikki raportoi, kannattaa mennä merihätään lähellä rantaa. Joskus vene vuotaa, toisinaan moottori sammuu, pariin kertaan osutaan ruotsinlaivojen jälkimaininkeihin. Rannikkovartioston apua saadaan, viskipalkalla.

Monta kesää kierretään, ennen kuin Saikki ensimmäistä kertaa vääntää suupielet alaspäin. Diana vuotaa jälleen kerran ja on vaarassa upota. Honksu ja Elsa lähtevät aamulla hotelliin, Saikki jää nukkumaan kymmenen minuutin pätkiä tyhjennyksen välissä. Mieleen tulee ajatus siitä, että Dianaan käytetyillä rahoilla olisi tehnyt monta Karibian-risteilyä. Kaikesta käy kuitenkin ilmi, että Saikki ei kaipaa sellaisia risteilyjä koska Dianasta on hyvin pian hankkimisen jälkeen tullut perheenjäsen.

Kertomus itsessään on viihdyttävä, mutta äänikirjan arviossa täytyy huomioida sen lukija. Lukijalla on suuri vaikutus kuuntelukokemukseen. Elsa Saisio on loistava. Kun tarinassa lauletaan, hän laulaa. Hänen äänensä elää henkilöiden ja tapahtumien mukana, lisäksi ääntäminen on erittäin selkeää. Kuuntelusta jäi hyvä, iloinen olo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti