tiistai 10. syyskuuta 2013

Lukutaitokampanjassa luettua, osa 3. Sara Shepard: Paha

Sara Shepard: Paha
Englanninkielinen alkuperäisteos Wicked (2008)
Suomentanut Sirpa Parviainen
Gummerus 2013
323 s.







Paha on viides osa Valehtelevat viettelijättäret - sarjassa. Tarinan keskiössä on viisi teini-ikäistä ystävätärtä, joista yksi, Ali, on kadonnut ja löydetään myöhemmin murhattuna.  Ali on ollut joukkion koossa pitävä lenkki, ja hänen kuoltuaan muut neljä erkanevat toisistaan niin, että pian heitä ei yhdistä muu kuin A, mystinen henkilö joka lähettää heille tekstiviestejä heidän salaisuuksistaan ja sen hetkisistä tekemisistään.

Sanon suoraan, että kolme osaa sarjaa olisi riittänyt. Neljännessä osassa Uskomaton selvisivät sekä A:n että Alin murhaajan henkilöllisyydet. Viidennessä osassa herätetään epäilys, että juttu ei olekaan vielä ratkennut. Eniten minua ärsyttää se, että viitososasta ainakin kolme neljäsosaa on kertausta aikaisemmista osista. Vasta ihan lopussa alkaa tapahtua mutta sitten kirja jo loppuukin, niin että oikeastaan mitään uutta ei tule esiin. Väliin on ripoteltu hirvittävä liuta ihmisten nimiä, usein niin että tyttöjen koulukavereista puhutaan jatkuvasti etu- ja sukunimellä, aivan kuin heistä ei olisi kerrottu koskaan aiemmin. Lisäksi kirja on häiritsevän täynnä tuotemerkkejä, ehkä niiden on tarkoitus korostaa päähenkilöiden varakkuutta ja muotitietoisuutta.

"Siellä saattaa olla lehtikuvaajia, joten minä puen Derek Lamin avoselkäisen puvun." Naomi pyyhkäisi pitkän, valkean otsahiussuortuvan pois silmiltään. "Äiti sanoi, että minun pitäisi säästää se koulun päättäjäisiin, mutta hän unohtaa sen kyllä viikon sisään ja antaa minun ostaa jotain muuta."

"Tai sitten me voisimme pukeutua kaikki samoin", Riley ehdotti ja keskeytti hetkeksi vilkaistakseen Diorin meikkipeiliin. "Kävisivätkö ne Sweetfacen mekot, jotka näimme eilen Saksilla?"

Lukemisen jälkeen ei voi olla kuin pettynyt. Kolme ensimmäistä osaa olivat kiinnostavia ja vauhdikkaita mutta sen jälkeen touhuun on tullut rahastamisen maku. Jokaisessa osassa esitellään päähenkilöiden tarina aina uudelleen ja kerrataan mitä aiemmissa osissa on tapahtunut. Paha ei tuo tapahtumiin paljoa uutta, henkilöhahmoihin ei senkään vertaa. Englanniksi sarjassa on ilmestynyt jo toistakymmentä osaa, mutta on todella vaikea kuvitella tarinan kantavan niin pitkälle. Toivottavasti myöhemmissä osissa tarinaan tulee muutakin uutta kuin se, että salaperäinen A alkaa tauon jälkeen lähetellä tekstiviestejä ja Alin murhaajan henkilöllisyys selviää/ei selviäkään/selviää sittenkin/ei kun olikin erehdys/nyt on oikea tyyppi kiinni.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti