torstai 5. syyskuuta 2013

Huomenna se alkaa: Lukutaitokampanja!






 Siinä ne nyt ovat, kirjat jotka yritän saada luettua Lukutaitokampanjaviikon aikana. Sivuja on yhteensä 1361 eli päivässä pitäisi lukea reilut 194 sivua. Kuulostaa aika paljolta, nyt kun tarkemmin mietin asiaa! Toisaalta mukana on yksi tietokirja, jossa on kuvia, taulukoita, ruokaohjeita ynnä muuta nopealukuista. Romaaneista pari on aika väljällä fontilla. Tiheätekstisimmät ovat sivumäärältään vähäisempiä, joten urakka lienee mahdollinen.

Olen kirjastossa töissä ja näen päivittäin houkuttelevia uutuuksia. Siksi Lukutaitokampanjan kirjat ovat kaikki ilmestyneet tänä vuonna, kesän ja alkusyksyn aikana. Tiedän kyllä, että vanhempaakin kirjallisuutta on ja haluaisin sitä lukea enemmän. Ehkä teen joskus jonkinlaisen klassikkokampanjan, tai teemakuukauden, tai  mitä keksinkään. Mutta tässä tämän teemaviikon kirjat tekijän mukaan aakkosjärjestyksessä:

Koskinen, Juha-Pekka: Haavekauppias (Karisto)

Latikka, Anna-Maria: Tuulensuoja ja muita novelleja (WSOY)

Lybeck, Baba: Habaa (Otava)

Närhi, Harri: Viimeinen vuoro (WSOY)

Ragde, Anne B.: Aion tehdä sinut onnelliseksi (Tammi)

Saarikoski, Saska: Meidän isä on hammaspeikko (Otava)

Shepard, Sara: Paha (Gummerus)

http://media-cache-ec0.pinimg.com/originals/0f/4d/5a/0f4d5a261c1d1a40d6ef2b7e5842ec14.jpg
Perjantaina 13.9 kerron, miten urakassa kävi. Haastan tämän postauksen lukijat osallistumaan ja lahjoittamaan euron jokaista Lukutaitokampanjan aikana lukemaani kirjaa kohti. Itse aion lahjoittaa euron jokaista sataa luettua sivua kohti.

2 kommenttia:

  1. Omat lukemiseni tuppaavat menemään vähän miten sattuu, joten otanpa sinulta haasteen vastaan ja vieläpä samoin ehdoin kuin sinä itsekin: eli lahjoitan minäkin euron jokaista sinun lukemaasi sataa sivua kohden! Ei muuta kuin lukemaan, tsemppailen taustalla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! :D Töissä on ollut kiire ja pitkiä päiviä viimeiset pari viikkoa kesä- ja sairaslomien takia, mutta nyt se loppui, juuri sopivasti. Viikonloppukin on ilman sen suurempia menoja joten tästä se nyt alkaa, vaikea vaan päättää mistä kirjasta aloittaisi :)

      Poista